sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Matkan alku

Pikaiset pahoittelut hiljaisesta kuukaudesta blogissa. Mulla oli vaikeuksia saada kaikki vuoden kuvat koneelle ja vieläkin puhelin- ja gopro kuvien laitto on vähän vaiheessa, mutta pääsen hyvin alkuun kamera kuvilla :)

Kun lähtö läheni, mua ei enään jännittänyt, olin vai innostunut. Pelkäsin ikävää, varsinkin pikkuveljeä, lemmikkejä ja äitiä kohtaan. Ja tietysti muuta perhettä ja rakkaita ystäviä myös. Mutta niinhän sitä sanotaan, kaiken kanssa oppii elämään.

Matkaan lähdettiin kotoa jo 20-21.10 välisenä yönä, sillä meiltä kun ajaa kentälle täytyy varata vähintään 3,5h matkaan + tietty kentällä täytyi olla vähintään 2h ennen koneen lähtöä. Ja mun lento kohti Amsterdamia lähti jo seitsemältä aamulla.

Ajomatka kotoa kentälle meni purskahdellessa itkuun vähän väliä, koska heippojen sanominen pikkuveljelle ja maailman rakkaimmalle kissalle keskellä yötä ei ollut helppoa. Juteltiin äitin kans niitä näitä ajellessa, muisteltiin menneitä ja äiti kertoi omien kokemuksien pohjalta vinkkejä yksin reissaamiseen. Äiti antoi mulle myös suojelusenkelin mukaani käsikorun muodossa. Kun päästiin perille ja portilla käännyin sanomaan äidille heipat en osannutkaan enään itkeä. Siinä vaiheessa olin jo niin onnellinen lähdöstä ja tunsin sisälläni mieletöntä vapautta, että itkua ei tullut, vaikka riipaisi se sydäntä nähdä äidin itkevän.

Viimeinen kuva suomessa, sen maailman rakkaimman kissan kanssa

näkymä koneesta Amsterdamin kentällä
Amsterdamissa mulla oli 3h vaihto aikaa. Aluksi etsin oikean terminaalin, eli palloilin ympäri kenttää eksyksissä reilun tunnin verran, hahah. Kun oikea paikka oli löytynyt ja jopa portti käyty tarkastamassa linnouttauduin nettikahvilaan aamiaiselle. Kun pääsin nettiin, mua odotti facebookissa yllätys. Meidän kylän oman sanomalehden toimittaja oli laittanut viestiä, että suostuisinko haastatteluun mun kakuista lehden isänpäivä numeroon. Ja tottakai mä suostuin, Alkuun viestiteltiin ja yritettiin sopia miten mun ois helpoin antaa haastattelu kun en ollutkaan enään Suomessa. Päädyttiin, että puhelunhaastattelu on helpoin keino ja soiteltiinkin sitten samantien kiireellä, koska mun seuraava lento oli jo lastaamassa ihmisiä koneeseen.

Seuraavaksi mulla mulla oli tiedossa pisin lento, Amsterdam - Kuala Lumpur, 12,5h. Tiiättekö niitä valtavia lentokoneita joissa on jopa yhdeksän istuinpaikkaa rivissä (2 + 5 + 2 paikkaa). Jep, mun tuurilla mä jouduin istumaan sinne rivin ihan keskimmäiselle paikalle, kahden todella leveä harteisen miehen väliin ja sieltä en hievahtanutkaan koko lennon aikana.
Jos jotain hyvää sanottavaa lennosta täytyy keksiä, sanoisin kuinka aivan ihana Aussi, toinen niistä miehistä oli. Muistan jo silloin ajatelleeni miten ihanan ystävällisiä ja avoimia kaikki australialaiset ovat ja miten upea vuosi mulle varmasti tulee niiden ansiosta.




Kuola Lumpurissa mulla oli taas reilut 3h odottelu aikaa, mutta en olis paljoa  vähemmällä varmaan pärjännytkään. Olin ihan hukassa ja perjaatteessa pyörin vaan ympyrää. Pääsin oikeille porteille juuri ja juuri kun ihmisiä alettiin ottamaan sisään.




Mun viimeinen lento meni tosi hyvin. Mulla oli ikkunapaikka ja viereinenkin paikka oli tyhjänä niin sain nukuttua hyvin. Pikku hiljaa sen alkoi jo tajuamaan, että kohta mä oon siellä, kohta mun unelma Australiasta oikeasti toteutuu.





Emilia xx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti